"Kultaseni, ei sinun kannata minulle suuttua siitä, että haluan korjata elämämme kohti ihanaa tulevaisuutta!" Sanoi Brandon minulle täynnä iloa.
En osannut sanoa enää yhtään mitään, annoin vain kyyneleitten valua silmistäni, sillä tiesin, ettei Brandon kuuntelisi minua.
En ehtinyt edes tajuta kun Brandon alkoi loihtia minua.
"Mhm... Mitä oikein tapahtuu?" Sain sanottua vaikka oloni oli todella hutera.
"Brandon... Älä...!" Sanoin huteralla äänellä lopuksi, kun tunsin Brandonin pistävät hampaat ihoani vasten.
Pistävä ja jäätävä tunne täytti minut.
Kyyneleet valuivat edelleenkin silmistäni.
"Au! Mitä minulle tapahtuu!" Huusin ja olin juuri kaatumassa maahan, mutta...
Brandon sai minusta otteen.
Brandon lähti viemään minua kohti yläkertaa.
Pari tuntia myöhemmin.
Heräsin ja nousin nopeasti ylös, en tuntenut mitään.
Katsoin vaatteitani, enkä todellakaan tunnistanut niitä omakseni.
Lähdin juoksemaan nopeasti vessan peilille katsomaan, mitä minulle oli oikein tapahtunut.
Juoksin peilin eteen.
En nähnyt omaa kuvaani peilissä, näin vain tyhjää.
"Aaaaaaaa!" Karjaisin kimeällä äänellä.
Brandon kuuli kiljaisuni ja lähti juoksien katsomaan mitä minä kiljuin.
"Brandon! Ainut muistikuva mikä minulla on olet sinä, joten kerro mitä ihmettä sinä oikein teit minulle!?!?" Kysyin raivoissani Brandonilta.
"Nyt minä olen onnellinen, olet yksi meistä ja hiustyylisikin on muuttunut paremmaksi" Sanoi Brandon minulle hymyillen.
"Vai olet sinä onnellinen? No minä en ole ja haluan, että muutat minut heti takaisin ihmiseksi, sillä en näe edes omaa peilikuvaani! En halua olla loppuelämääni vamppyyri, ja jos et muuta minua, minä... minä!" Karjuin Brandonille vihaisena.
"Hah, niin mitähän sinä? Rauhoitu kulta, näin olemme paljon onnellisempia" Sanoi Brandon minulle naurahtaen.
Hetken päästä kuulin matalan äänen korvissani.
"Se on hän, sinun täytyy mennä hänen luokseen" Sanoi Brandon minulle.
Päätin mennä ensin ulos, sillä sieltä oli helpointa lentää katolle, nyt kun minäkin osasin muuttaa itseni lepakoksi.
Menin ulos ja muutin itseni lepakoksi, sen jälkeen lensin kohti kattoa.
"Siinähän sinä olet" Sanoi nainen hymyillen, kun ilmestyin paikalle.
Nainen nousi seisomaan eteeni.
"Sinähän näytät aivan upealta tuossa asussa, uudessa hiustyylissäsi ja ennen kaikkea vamppyyrinä!" Huudahti nainen hymyillen.
"En todellakaan näytä, haluan oman elämäni takaisin, haluan Brandonin ja lapset normaaliksi ja itseni!" Huusin naiselle raivon partaalla.
"Sinä et taida ymmärtää tilannetta, jos Brandon tai lapset muuttuisivat takaisin ihmisiksi, vamppyyrit katoaisivat koko maailmasta lopullisesti" Sanoi nainen minulle totisena.
"Olisiko se sitten niin huono asia?" Tiuskaisin naiselle.
"Tuota sinä et varmastikkaan tarkoittanut!" Kivahti nainen minulle vihaisena.
"Enpä kai" Sanoin ohimennen ja lähdin kävelemään, sillä en halunnut riitaa, mutta sisimmässäni olisin todella onnellinen, jos kaikki vamppyyrit katoaisivat.
Päätin mennä Brandonin luokse juttelemaan, sillä minulla oli hänelle pieni ehdotus.
"Brandon" Sanoin hiljaa hänen takanaan.
"Kulta, miten tapaaminen meni?" Kysyi Brandon ja suuteli minua, en ollut hänelle enää vihainen.
"Ihan hyvinhän se, mutta minulla olisi sinulle ehdotus. Karataan lapsien kanssa pois täältä, sinä, minä ja lapset, voisiko olla parempaa ja sitäpaitsi pääsisimme ihan omaan asuntoon eikä tuo nainen voisi enää komennella meitä, sillä hän ei mahda neljälle vamppyyrille mitään" Sanoin hymyillen.
"Tuo kyllä kuulostaa hienolta, mutta olen luvannut naiselle, että meistä tulee seuraavat perilliset vamppyyrit" Sanoi Brandon minulle totisena.
"Brandon, meidän ei enää ikinä tarvitsisi kuunella kenenkään komenteluja ja saisimme viettää aikaa vain kahdestaan lapsiemme kanssa" Sanoin Brandonille onnellisena.
"Tuo kuulostaa kyllä loistavalta" Sanoi Brandon miettien kunnes lopulta sanoi.
"Lähdetään vaan" Kuiskasi Brandon minulle kuin ohimennen.
"Voi ihanaa, karataan jo tänään" Kuiskasin Brandonille joka nyökkäsi vastaukseksi.
Pian kuulin taas kerran matalan äänen korvissani ja tiesin, että minun oli mentävä.
"Brandon, tämä on minun viimeinen kertani kun kuulen enään tuon kauhean äänen" Naurahdin Brandonille joka otti minut halaukseensa.
"Rakastan sinua Darsy, joten ole varovainen" Kuiskasi Brandon korvaani.
"Minäkin rakastan sinua ja olen varovainen" Vastasin Brandonille hymyillen.
Muutin itseni lepakoksi ja lähdin liitelemään kohti kattoa.
Katolle saapuessani minua ei odottanut kovinkaan iloinen vastaanotto.
"Sinä senkin lurjus, luulitko todellakin, että tajusit tilanteen, mutta ei, sinä olet karkaamassa Brandonin ja lapsien kanssa pois, luulit todellakin, etten saisi tietää vai?" Sanoi raivostunut nainen kädet puuskassa.
"Heh, en minä tiedä mistä sinä oikeen puhut" Sanoin vaivaantuneesti nauraen.
"Darsy! Älä pelleile kanssani, sinä ja Brandon, sekä lapset, ette lähde yhtään mihinkään, sillä silloin koko vamppyyrien kohtalo on raunioina" Kivahti nainen raivoissaan.
"Harmi vaan, ettet sinä pysty estämään neljää vamppyyriä, sillä sinulla ei riitä voimat sellaiseen" Kivahdin ja lähdin kävelemään pois kuten aikaisemmin, se kuitenkaan ei ollut kovin kannattava liike.
"Olet aivan oikeassa Darsy, en voi voittaa neljää vamppyyriä, mutta yhden voin voittaa ja silloin kukaan ei lähde täältä minnekkään" Mietti nainen mielessään hymyillen.
Nainen alkoi säkenöimään kuin salama, hänen kätensä olivat kuin salamapallot.
"Darsy, pelisi on pelattu!" Huusi nainen minulle, kun olin muuttumassa lepakoksi.
Käännyin ja huomasin kuinka hän osoitti minua kädellään, josta säkenöi tummanvihreää valoa.
"Brandon!" Huudahdin kun näin vihreän salama pallon tulevan kohti, en pystynyt tekemään mitään.
"Aaaaa!" Kiljuin, kun tummanvihreä salamapallo oli osunut minuun, se oli elämäni kivuliain hetki.
Brandon oli saapunut hetkeä myöhemmin katolle.
"Darsy!" Huusi Brandon kyyneleet valuen silmistään.
Makasin maassa elottomana.
Brandon juoksi viereeni ja polvistui ottaen toisesta kädestäni kiinni.
"Darsy, et voi lähteä nyt luotani, lapset tarvitsevat sinua, minä tarvitsen sinua. Darsy, meidän piti karata, sinun on tultava takaisin!" Huusi Brandon kyyneleet silmissään.
Tähän loppui osa 5.
Toivottavasti piditte :)
Kommenttia vaan laittamaan kiitos! :)
Juoksin peilin eteen.
En nähnyt omaa kuvaani peilissä, näin vain tyhjää.
"Aaaaaaaa!" Karjaisin kimeällä äänellä.
Brandon kuuli kiljaisuni ja lähti juoksien katsomaan mitä minä kiljuin.
"Brandon! Ainut muistikuva mikä minulla on olet sinä, joten kerro mitä ihmettä sinä oikein teit minulle!?!?" Kysyin raivoissani Brandonilta.
"Nyt minä olen onnellinen, olet yksi meistä ja hiustyylisikin on muuttunut paremmaksi" Sanoi Brandon minulle hymyillen.
"Vai olet sinä onnellinen? No minä en ole ja haluan, että muutat minut heti takaisin ihmiseksi, sillä en näe edes omaa peilikuvaani! En halua olla loppuelämääni vamppyyri, ja jos et muuta minua, minä... minä!" Karjuin Brandonille vihaisena.
"Hah, niin mitähän sinä? Rauhoitu kulta, näin olemme paljon onnellisempia" Sanoi Brandon minulle naurahtaen.
Hetken päästä kuulin matalan äänen korvissani.
"Se on hän, sinun täytyy mennä hänen luokseen" Sanoi Brandon minulle.
Päätin mennä ensin ulos, sillä sieltä oli helpointa lentää katolle, nyt kun minäkin osasin muuttaa itseni lepakoksi.
Menin ulos ja muutin itseni lepakoksi, sen jälkeen lensin kohti kattoa.
"Siinähän sinä olet" Sanoi nainen hymyillen, kun ilmestyin paikalle.
Nainen nousi seisomaan eteeni.
"Sinähän näytät aivan upealta tuossa asussa, uudessa hiustyylissäsi ja ennen kaikkea vamppyyrinä!" Huudahti nainen hymyillen.
"En todellakaan näytä, haluan oman elämäni takaisin, haluan Brandonin ja lapset normaaliksi ja itseni!" Huusin naiselle raivon partaalla.
"Sinä et taida ymmärtää tilannetta, jos Brandon tai lapset muuttuisivat takaisin ihmisiksi, vamppyyrit katoaisivat koko maailmasta lopullisesti" Sanoi nainen minulle totisena.
"Olisiko se sitten niin huono asia?" Tiuskaisin naiselle.
"Tuota sinä et varmastikkaan tarkoittanut!" Kivahti nainen minulle vihaisena.
"Enpä kai" Sanoin ohimennen ja lähdin kävelemään, sillä en halunnut riitaa, mutta sisimmässäni olisin todella onnellinen, jos kaikki vamppyyrit katoaisivat.
Päätin mennä Brandonin luokse juttelemaan, sillä minulla oli hänelle pieni ehdotus.
"Brandon" Sanoin hiljaa hänen takanaan.
"Kulta, miten tapaaminen meni?" Kysyi Brandon ja suuteli minua, en ollut hänelle enää vihainen.
"Ihan hyvinhän se, mutta minulla olisi sinulle ehdotus. Karataan lapsien kanssa pois täältä, sinä, minä ja lapset, voisiko olla parempaa ja sitäpaitsi pääsisimme ihan omaan asuntoon eikä tuo nainen voisi enää komennella meitä, sillä hän ei mahda neljälle vamppyyrille mitään" Sanoin hymyillen.
"Tuo kyllä kuulostaa hienolta, mutta olen luvannut naiselle, että meistä tulee seuraavat perilliset vamppyyrit" Sanoi Brandon minulle totisena.
"Brandon, meidän ei enää ikinä tarvitsisi kuunella kenenkään komenteluja ja saisimme viettää aikaa vain kahdestaan lapsiemme kanssa" Sanoin Brandonille onnellisena.
"Tuo kuulostaa kyllä loistavalta" Sanoi Brandon miettien kunnes lopulta sanoi.
"Lähdetään vaan" Kuiskasi Brandon minulle kuin ohimennen.
"Voi ihanaa, karataan jo tänään" Kuiskasin Brandonille joka nyökkäsi vastaukseksi.
Pian kuulin taas kerran matalan äänen korvissani ja tiesin, että minun oli mentävä.
"Brandon, tämä on minun viimeinen kertani kun kuulen enään tuon kauhean äänen" Naurahdin Brandonille joka otti minut halaukseensa.
"Rakastan sinua Darsy, joten ole varovainen" Kuiskasi Brandon korvaani.
"Minäkin rakastan sinua ja olen varovainen" Vastasin Brandonille hymyillen.
Muutin itseni lepakoksi ja lähdin liitelemään kohti kattoa.
Katolle saapuessani minua ei odottanut kovinkaan iloinen vastaanotto.
"Sinä senkin lurjus, luulitko todellakin, että tajusit tilanteen, mutta ei, sinä olet karkaamassa Brandonin ja lapsien kanssa pois, luulit todellakin, etten saisi tietää vai?" Sanoi raivostunut nainen kädet puuskassa.
"Heh, en minä tiedä mistä sinä oikeen puhut" Sanoin vaivaantuneesti nauraen.
"Darsy! Älä pelleile kanssani, sinä ja Brandon, sekä lapset, ette lähde yhtään mihinkään, sillä silloin koko vamppyyrien kohtalo on raunioina" Kivahti nainen raivoissaan.
"Harmi vaan, ettet sinä pysty estämään neljää vamppyyriä, sillä sinulla ei riitä voimat sellaiseen" Kivahdin ja lähdin kävelemään pois kuten aikaisemmin, se kuitenkaan ei ollut kovin kannattava liike.
"Olet aivan oikeassa Darsy, en voi voittaa neljää vamppyyriä, mutta yhden voin voittaa ja silloin kukaan ei lähde täältä minnekkään" Mietti nainen mielessään hymyillen.
Nainen alkoi säkenöimään kuin salama, hänen kätensä olivat kuin salamapallot.
"Darsy, pelisi on pelattu!" Huusi nainen minulle, kun olin muuttumassa lepakoksi.
Käännyin ja huomasin kuinka hän osoitti minua kädellään, josta säkenöi tummanvihreää valoa.
"Brandon!" Huudahdin kun näin vihreän salama pallon tulevan kohti, en pystynyt tekemään mitään.
"Aaaaa!" Kiljuin, kun tummanvihreä salamapallo oli osunut minuun, se oli elämäni kivuliain hetki.
Brandon oli saapunut hetkeä myöhemmin katolle.
"Darsy!" Huusi Brandon kyyneleet valuen silmistään.
Makasin maassa elottomana.
Brandon juoksi viereeni ja polvistui ottaen toisesta kädestäni kiinni.
"Darsy, et voi lähteä nyt luotani, lapset tarvitsevat sinua, minä tarvitsen sinua. Darsy, meidän piti karata, sinun on tultava takaisin!" Huusi Brandon kyyneleet silmissään.
Tähän loppui osa 5.
Toivottavasti piditte :)
Kommenttia vaan laittamaan kiitos! :)
Kommentit