Toivottavasti pidätte ja muistakaahan kommentoida :)
Hei, minun nimeni on Darsy Love.
Olen 29 vuotias, minulla on mies, mutta meillä ei ole omia lapsia.
Tässä on mieheni Brandon Love.
Hän on 27 vuotias.
Olemme olleet yhdessä kohta 3 vuotta, tiesimme jo puolen vuoden jälkeen, että kuulumme yhteen.
Perheessämme asustaa, myös koira Lotta.
Lotta on vasta 8kk ikäinen.
Asumme vanhassa majakassa.
Muutimme, Majakkaan vasta vähän aikaa, sitten.
Majakka on kooltaan hyvin pieni, joten se on vain kahdelle ihmiselle sopiva.
Majakan on aikoinaan rakentanut minun isoisoisäni, sen jälkeen majakka on kulkenut suvussani pitkään.
Nyt me Brandonin kanssa saimme sen, koska vanhempani eivät tehneet majakalla mitään, sillä heillä on oma asuntonsa.
Majakka ei ole ollut, enään moniin vuosiin käytössä.
Majakka loistaa kuitenkin aina iltaisin.
Brandon rakastaa rantaamme, joka on vain ja ainoastaan meidän kahden.
Eniten Brandon rakastaa auringonottoa, loikoillen.
Minä taas rakastan meressä uimista ja etenkin, yö aikaan.
Asuimme ennen Brandonin kanssa, Belladonnassa, mutta muutimme majakan luokse siniperään, joten Brandon ja minä jouduimme irtisanoutumaan työpaikoistamme.
Nyt Brandon alkoi etsimään itselleen, jotain kiinnostavaa työpaikkaa ja niin minun suosiollisella avustuksellani Brandon päätti, mennä töihin Tiedealalle.
Itse en halunnut vielä työpaikkaa hankkia.
Oli Brandonin ensimmäinen työpäivä.
Hän lähti jo aamuvarhain.
Minä jäin hoitamaan kotitöitä kotiin.
Pari päivää myöhemmin, olin pesemässä illalla naamaani, kun minulle tuli todella outo olo.
Ei huono, mutta outo.
"Kulta, onko kaikki hyvin, näytät vähän kalpealta?" Tuli Brandon kysymään minulta huolestuneena.
"Voin kiitos ihan hyvin, vähän vain äsken oli outo olo" Vastasin Brandonille hymyillen.
"No hienoa, että kaikki on hyvin" Sanoi Brandon ja halasi minua.
Päivällä, kun Brandon oli töissä minun oli juostava oksentamaan, niin huono olo minulla oli.
Silloin tiesin, mikä minua oli eilen vaivannut.
Myöhemmin iltapäivällä, kun Brandon tuli kotiin, menin hänen luokseen kertomaan ilouutisen, mutta kieltämättä jännitin hieman.
"Kulta, minun olisi kerrottava sinulle hieman jotain. Olen raskaana" Sain lopulta sanottua.
"No, mutta sehän on upeaa" Huudahti Brandon onnellisena.
Halasin Brandonia onnellisena.
Olin ollut huolissani, aivan turhaan.
3 kuukautta myöhemmin alkoi vatsastani jo huomaamaan, että olin raskaana.
Ei mennyt aikaakaan, kun vatsani oli toodella iso.
Minulla oli kuitenkin varsin, hyvä olo, joten leikin aikani kuluksi, Lotan kanssa, kun Brandon oli töissä.
"Kohta sinä olet maailmaan tulossa" Ajattelin mielessäni ja hieroin vatsaani.
Emme osanneet Brandonin kanssa päättää, tulisiko vauvasta tyttö vai poika, joten kaupassa ostimme, sitten kummatkin rattaat, tytölle sekä pojalle.
Pian tunsin pistävää, polttavaa sekä hyvin vihlovaa kipua vatsassani.
Tiesin, että synnytys oli alkamassa, onneksi Brandon oli vielä kotona.
"Brandon, tule äkkiä tänne!" Karjuin kipujeni yli.
Brandon juoksia nopeasti paikalle, muttei osannut auttaa minua.
"Aaaaaaaa!" Karjuin.
Vähän ajan päästä, sain pitää suloista pientä tyttövauvaa sylissäni.
Annoin vauvan Brandonille, joka oli onnesta sekaisin.
Tunsin hetken päästä taas polttavaa kipua vatsassani.
"Brandon, en voi oikein hyvin" Sain sanottua.
Hetken päästä pidin pientä poikavauvaa sylissäni.
Olimme saaneet kaksoset.
Nauroimme Brandonin kanssa, sillä vauvanrattaita oli todella hyvä ostaa kaksi kappaletta, ne tulivat nyt tarpeeseen.
Myöhemmin päätimme Brandonin kanssa, että annamme tyttövauvalle nimeksi Daisy, minun mukaani.
Daisy peri silmieni värin ja meidän kummankin, Brandonin ja minun blondin väriset hiukset.
Brandon ei halunnut lapsensa nimeä, hänen mukaansa, vaan hän halusi pojasta Marcon, isänsä mukaan.
Marco tuli aivan isäänsä silmien värin perusteella.
Hiukset Marco peri siskonsa tapaan, meiltä kummaltakin.
"Kulta, meidän kannattaa alkaa harkitsemaan muuttamista" Sanoi Brandon minulle, sillä luulimme, että vauvoja tulisi vain yksi, mutta vauvoja tulikin kaksi.
"No en nyt oikeen tiedä" Vastasin Brandonille, sillä en halunnut muuttaa, sukuni majakasta.
Nyt kun meille tuli kaksi lasta ja koiranpentuakin pitäisi hoitaa, ei yksinkertaisesti aika riittänyt pienelle pennulle, joten Lotta oli pakko antaa pois, jonnekin sellaiseen kotiin, jossa sille todella annettaisiin aikaa ja hoivaa.
Päätimme viedä pikkuiset, Brandonin kanssa ensimmäistä kertaa ulos.
Daisy ja Marco katselivat ihmeissään, sinne sun tänne.
Myöhemmin illalla, katsoessani ulos, näin vanhan naisen laiturilla seisten ja katsellen, suoraan ikkunaan, jonka edessä minä seisoin.
Päätin mennä selvittämään, mitä nainen oikein teki laiturillamme ja ylipäätään tontillamme.
Nainen oli ehtinyt jo kävellä alas laiturilta, katsomaan merta.
"Anteeksi" Sanoin naiselle joka kääntyi minua kohti.
Nainen oli todella vanha.
"Anteeksi, mutta mitä ihmettä, te teette tontillani" Sanoin naiselle kättäni heiluttaen.
"Äläpäs nyt huido, sillä kädelläsi. Nimeni on Tacha ja tulin hakemaan sinua pois täältä, oikeaan kotiisi" Sanoi nainen minulle hieman hymyillen.
"Anteeksi vain, mutta minulla on aivan upea perhe, joten täällä on minun kotini" Sanoin tomerasti vanhalle naiselle, jonka epäilin olevan vanhuuden höperö.
"Et voi uhmata kohtaloa, tai sitä kuka oikeasti olet. Olet aatelinen, olet valittu, etkä todellakaan kuulu tänne rahvaan sekaan. Sinun täytyy unohtaa nykyinen perheesi ja tulla mukaani" Nainen sanoi minulle kiukkuisena ja heristi sormeaan.
"En kuuntele sinua, enkä todellakaan usko sinuun" Karjuin naiselle kiukkuisena.
"Minähän, en perhettäni jätä, etkä todellakaan voi pakottaa, joten nyt olisi parasta, että lähtisit täältä hyvin nopeasti" Sanoin naiselle vihaisena.
"Minähän en lähde täältä minnekkään, ennenkuin hyväksyt tilanteen ja tulet mukaani" Sanoi nainen naurahtaen.
"No, sitten minä ja perheeni lähdemme" Karjuin naiselle raivoissani.
Lähdin kävelemään kohtia majakkaa.
"Et sinä minusta muuttamalla, pääse eroon. Jos et tule vapaaehtoisesti mukaani, tulet sitten ei vapaaehtoisesti" Mietti nainen mielessään kiukkuisena, kädet puuskassa.
Sisälle päästyäni menin Brandonin luo.
"Brandon, olen miettinyt sitä muuttamista ja minusta, se kuulostaa hyvältä" Sanoin Brandonille tekohymy naamallani.
"Mikäs sinun mielesi on, yhtäkkiä muuttanut?" Kysyi Brandon minulta naurahtaen.
"Hih, no enkö saa mielipidettäni asiasta vaihtaa?" Kysyin Brandonilta todella vaivautuneena.
"No tietysti saat kulta, minä jo tiedän meille loistavan ja tilavan asunnon, katsoin niitä hieman äsken" Vastasi Brandon ja halasi minua.
Brandon meni jo edeltä Marcon kanssa, muuttamaan uuteen taloon, sillä palkkasimme muuttomiehen hakemaan tavarat ja toimittamaan perille, joten pääsimme itse, vain lähtemään uuteen taloon.
Minä jäin vielä katsomaan haikein mielin majakkaa, joka ei enää kulkisikaan suvusta suvulle.
"No ehkä voimme vielä, jonain päivänä palata tänne takaisin" Mietin haikeana mielessäni.
Niinpä minäkin lähdin kävelemään Daisyn kanssa, kohti uutta taloamme.
Jätämme nyt hyvästit, ainakin toistaiseksi majakalle joka ehkä vielä jonain päivänä kulkee taas, suvulta suvulle.
Tähän loppui osa 1.
Toivottavasti piditte :)
Muistakaa laittaa kommenttia kiitos!
Kommentit