Vihdoin sain tehtyä toisen osan tarinaani, joten nauttikaa ja laittakaahan kommenttia :)
Aloittakaamme osan, Love perheen uudessa talossa.
Talo oli melko suuri joten tilaa riitti niin Brandonille, kuin minullekin, sekä kaksosille.
Takapiha oli todella iso ja mikä parasta, tässäkin talossa oli oma ranta.
Koko perheemme oli hyvin sopeutunut uuteen asuntoon, etenkin minä.
Meri houkutteli minut ihan selkeästi veteen, enkä todellakaan voinut vastustaa kiusausta.
Niinpä lähdin kävelemään lämpimään meriveteen.
Brandon oli joutunut viikonloppuna töihin, joten jäin pikkuisten kanssa kotiin.
Minun kuitenkin piti lähteä ostamaan vaatteita kaksosille, sillä heidän syntymäpäivänsä lähestyi ja he tarvitsivat vaatteita.
Niinpä soitin lastenhoitajalle, mutta minua kyllä suuresti jännitti jättää pienokaiset ensimmäistä kertaa jollekin vieraalle hoitoon.
Muutenkin minusta oli tullut hieman säikky "Taschan" vai olikohan se hänen nimensä, no kuitenkin, sen jälkeen, kun tapasimme "Taschan" kanssa meren rannassa.
Pistin kaksoset istuskelemaan keinuihin, siksi aikaa, kunnes lastenhoitaja tulisi.
Hetken päästä saapuikin talomme pihalle, tämä tomeran näköinen nainen.
Siinä vaiheessa minua kyllä hirvitti, mutta tiesin, että vaatteita olisi lähdettävä ostamaan.
Niinpä lähdin kävelemään kohti lähintä vaatemyymälää, mutta päätin olla erityisen nopea.
Kun olin katsellut kaksosille vaatteita, päätin katsella, myös itsellenikin hiukan vaatteita, kun nyt kaupassa oltiin.
Vaatteita, sitten löytyikin ihan kiitettävä määrä ;D
Maksoin reippaasti kassalle vaatteet ja päätin lähteä rivakasti takaisin kotiin.
Kotona olin todella onnellinen, kun kaikki kotona oli sujunut hyvin ja sain vihdoin, lähetettyä lastenhoitajan matkoihinsa.
Pari päivää myöhemmin oli kaksosten syntymäpäivä.
Pikkuinen Daisy ei halunnut auttaa kynttilöitten puhaltamisessa, mutta laulaa hän tahtoi.
Daisy oli kuin ilmetty minä, iloinen ja pirteä.
Hetkeä myöhemmin, oli Marcon aika kasvaa taaperoksi, mutta Marco ei halunnut osallistua kynttilöitten puhaltamiseen tai laulamiseen.
Silti Marcosta tuli oikein iloinen tehopakkaus :D
Aivan isänsä näköinen.
Daisyä alkoi väsyttämään, sillä olihan sentään jo myöhä.
"Hyvää yötä pikkuinen" Sanoin Daisylle ja annoin hänelle suukon.
Samaan aikaan, toisella puolella huonetta, Brandon toivotteli hyvät yöt pojalleen Marcolle.
"Hyvää yötä Marco, nuku hyvin" Sanoi Brandon ja antoi suukon Marcon otsaan.
"Kulta, etkö tule nukkumaan?" Kysyi Brandon minulta haukotellen.
"Tulen aivan kohta, käyn vain haukkaamassa hieman raitista ilmaa" Sanoin Brandonille hymyillen.
Brandon päätti mennä jo nukkumaan.
Menin istuskelemaan terassille laittamaamme, pihakeinuun.
Katsoin kauas merelle.
Mietin sukumme majakkaa.
"Muuttaisimmeko, enää koskaan, Brandonin ja lasten kanssa sinne. Emme, sillä tilaa ei ollut, siellä riittävästi, mutta ehkä Brandon ja minä, voisimme sinne vielä joskus muuttaa" Mietin mielessäni, mutta yhtäkkiä näin jotain, hyvin pelottavaa.
Näin "Taschan" haamun.
Säikähdin toden teolla, mutta ajattelin, että olin vain väsynyt, joten päätin mennä nukkumaan.
Käperryin oman kultani viereen ja päätin unohtaa, mitä olin nähnyt aikaisemmin.
Aamuyöstä minulle tuli outo tarve, päästä pienelle uinti reissulle.
Pian kuitenkin tajusin, että uin oikeasti aamuyöllä meressä ja kävelin pois rannasta, kun "Taschan" haamu tuli kummittelemaan suoraan eteeni.
"Aaaa!" Karjaisin pelästyneenä.
"Olenko todellakin noin pelottava?" Kysyi Tascha minulta hymyillen.
"Oletko miettinyt, lähtöä mukaani" Sanoi Tascha jälleen hymyillen.
"Ymmärrätkö sinä, etten todellakaan aijo lähteä ainakaan haamun kanssa yhtään mihinkään" Ärähdin kiivaasti Taschalle.
"Et siis vieläkään tajua tilannetta! Tajuatko sinä, että jos et nyt lähde mukaani, joku lähimmäisesi joutuu kärsimään siitä hyvästä, haluatko sinä todellakin sitä?" Kysyi Tascha minulta äreissään.
"Älä ikinä ala uhkailemaan perhettäni, minä en mukaasi lähde, enkä enää ikinä halua nähdä sinua elävänä tai haamuna!" Karjuin Taschalle naama punaisena.
"Omapahan on asiasi, mutta muista, että sinua on varotettu!" Sanoi Tascha ja katosi.
"Mitä ihmettä hän oikeen tarkoitti?" Mietin mielessäni hieman peloissani.
6 kk myöhemmin
Olin todella onnellinen, kaksosetkin kasvoivat ihan silmissä ja he olivat oppineet jo kävelemään.
Meillä meni Brandoninkin kanssa loistavasti, sillä olimme juuri saaneet kuulla, että olin raskaana kolmannella kuulla.
Pian vatsassani alkoikin jo näkyä pientä kumpua.
Eräänä iltana olin kävelemässä nukkumaan kun jotain tapahtui.
Jotain kauheaa, kävelin aivan normaalisti rappusia ylös, mutta yhtäkkiä jalkani, vain jotenkin lipesi, enkä saanut mistään kiinni.
Niinpä kaaduin rappuset alas pyörien ympäri.
Lopulta makasin portaiden päässä tajuttomana ja epätietoisena yhtään mistään.
4 Päivää myöhemmin
Olin maannut sairaalassa kohta 4 päivää, eikä tilassani ollut muutoksia.
Olin vieläkin autuaan tietämätön, mitä minulle oli todellisuudessa käynyt.
Myöhemmin heräsin vihdoin.
Brandon oli istunut melkein 4 päivää vierelläni odottaen, että heräisin.
"Brandon, miksi minä olen täällä ja mitä minulle oikein tapahtui?" Kysyin Brandonilta mistään tietämättä.
"Kaaduit kotona portaissa ja olet nyt maannut neljä päivää täällä sairaalassa tajuttomana. Sinun pitää nyt kuitenkin levätä!" Sanoi Brandon minulle käskien.
Niinpä kävin makaamaan sängylle ja laitoin kädet vatsani päälle.
En tuntenut enää pientä kumpua tai nähnyt, joka aikaisemmin minulla oli ollut.
Nousin nopeasti ylös sängyltä.
"Brandon... Entä vauva?" Kysyin kauhistellen ja itkien.
Brandonin silmät täyttyivät kyynelistä, joten hänen oli pakko pyyhkiä ne nopeasti.
Hetken päästä Brandon sai kuitenkin koottua itsensä.
"Kulta, vauva ei selvinnyt kovasta kolauksesta, joka kävi rappusissa"
Aloin itkemään aivan kamalasti ja pian, olin menettää taas kerran tasapainoni, sillä kehoni oli joutunut koville.
Brandon otti minusta kiinni ja kantoi minut takaisin vuoteeseen.
Nukahdin välittömästi.
"Kulta, yhdessä me kyllä selviämme tästä" Sanoi Brandon ja antoi suudelman minulle.
Niin Brandon lähti kotiin kaksosten luo.
Pian Taschakin tuli taas paikalle.
"Pitääkö sinun olla tuollainen jäärä, katso nyt, missä kunnossa oikein olet!" Huudahti Tascha ja katosi taas.
Pari päivää myöhemmin, pääsin vihdoin takaisin kotiin.
Ai että olin onnellinen.
Heti ensimmäiseksi, menin halaamaan kaksosia, jotka ilmiselvästi, hymystä päätellen olivat kaivanneet minua.
Brandonkin sai vihdoin ja viimein ensimmäisen ylennyksensä.
Nyt minusta ensimmäistä kertaa, alkoi tuntumaan siltä, että asiat voisivat sittenkin järjestyä.
Ei aikaakaan, kun kaksosilla oli syntymäpäivät.
Daisystä tuli aivan minun näköiseni.
Marcosta taasen tuli kuin ilmetty isänsä.
Eräänä iltana, kun kaksoset olivat yökylässä ja minä olin tulossa kaupasta, sain kokea elämäni kauheimmat hetket.
Brandon makasi puoli kuolleena maassa.
"Brandon älä jätä minua!" Karjuin polvistuneena Brandonin eteen.
2 tuntia myöhemmin sairaalassa
"Brandon, jos kuulet minua, et todellakaan voi jättää minua, me olemme kokeneet yhdessä niin ylämäkiä kuin alamäkiäkin ja aina olemme selviytyneet, joten nyt Brandon selviydy tästä ylämäestä" Sanoin itkien Brandonille.
3 tuntia myöhemmin sairaalassa
Niin 27-vuotias Brandon Love, kuoli sairaalassa, vierellään rakastava vaimo Darsy Love.
Näihin tunnelmiin loppui osa 2.
Pistäkäähän kommenttia kiitos! :)
Aloittakaamme osan, Love perheen uudessa talossa.
Talo oli melko suuri joten tilaa riitti niin Brandonille, kuin minullekin, sekä kaksosille.
Takapiha oli todella iso ja mikä parasta, tässäkin talossa oli oma ranta.
Koko perheemme oli hyvin sopeutunut uuteen asuntoon, etenkin minä.
Meri houkutteli minut ihan selkeästi veteen, enkä todellakaan voinut vastustaa kiusausta.
Niinpä lähdin kävelemään lämpimään meriveteen.
Brandon oli joutunut viikonloppuna töihin, joten jäin pikkuisten kanssa kotiin.
Minun kuitenkin piti lähteä ostamaan vaatteita kaksosille, sillä heidän syntymäpäivänsä lähestyi ja he tarvitsivat vaatteita.
Niinpä soitin lastenhoitajalle, mutta minua kyllä suuresti jännitti jättää pienokaiset ensimmäistä kertaa jollekin vieraalle hoitoon.
Muutenkin minusta oli tullut hieman säikky "Taschan" vai olikohan se hänen nimensä, no kuitenkin, sen jälkeen, kun tapasimme "Taschan" kanssa meren rannassa.
Pistin kaksoset istuskelemaan keinuihin, siksi aikaa, kunnes lastenhoitaja tulisi.
Hetken päästä saapuikin talomme pihalle, tämä tomeran näköinen nainen.
Siinä vaiheessa minua kyllä hirvitti, mutta tiesin, että vaatteita olisi lähdettävä ostamaan.
Niinpä lähdin kävelemään kohti lähintä vaatemyymälää, mutta päätin olla erityisen nopea.
Kun olin katsellut kaksosille vaatteita, päätin katsella, myös itsellenikin hiukan vaatteita, kun nyt kaupassa oltiin.
Vaatteita, sitten löytyikin ihan kiitettävä määrä ;D
Maksoin reippaasti kassalle vaatteet ja päätin lähteä rivakasti takaisin kotiin.
Kotona olin todella onnellinen, kun kaikki kotona oli sujunut hyvin ja sain vihdoin, lähetettyä lastenhoitajan matkoihinsa.
Pari päivää myöhemmin oli kaksosten syntymäpäivä.
Pikkuinen Daisy ei halunnut auttaa kynttilöitten puhaltamisessa, mutta laulaa hän tahtoi.
Daisy oli kuin ilmetty minä, iloinen ja pirteä.
Hetkeä myöhemmin, oli Marcon aika kasvaa taaperoksi, mutta Marco ei halunnut osallistua kynttilöitten puhaltamiseen tai laulamiseen.
Silti Marcosta tuli oikein iloinen tehopakkaus :D
Aivan isänsä näköinen.
Daisyä alkoi väsyttämään, sillä olihan sentään jo myöhä.
"Hyvää yötä pikkuinen" Sanoin Daisylle ja annoin hänelle suukon.
Samaan aikaan, toisella puolella huonetta, Brandon toivotteli hyvät yöt pojalleen Marcolle.
"Hyvää yötä Marco, nuku hyvin" Sanoi Brandon ja antoi suukon Marcon otsaan.
"Kulta, etkö tule nukkumaan?" Kysyi Brandon minulta haukotellen.
"Tulen aivan kohta, käyn vain haukkaamassa hieman raitista ilmaa" Sanoin Brandonille hymyillen.
Brandon päätti mennä jo nukkumaan.
Menin istuskelemaan terassille laittamaamme, pihakeinuun.
Katsoin kauas merelle.
Mietin sukumme majakkaa.
"Muuttaisimmeko, enää koskaan, Brandonin ja lasten kanssa sinne. Emme, sillä tilaa ei ollut, siellä riittävästi, mutta ehkä Brandon ja minä, voisimme sinne vielä joskus muuttaa" Mietin mielessäni, mutta yhtäkkiä näin jotain, hyvin pelottavaa.
Näin "Taschan" haamun.
Säikähdin toden teolla, mutta ajattelin, että olin vain väsynyt, joten päätin mennä nukkumaan.
Käperryin oman kultani viereen ja päätin unohtaa, mitä olin nähnyt aikaisemmin.
Aamuyöstä minulle tuli outo tarve, päästä pienelle uinti reissulle.
Pian kuitenkin tajusin, että uin oikeasti aamuyöllä meressä ja kävelin pois rannasta, kun "Taschan" haamu tuli kummittelemaan suoraan eteeni.
"Aaaa!" Karjaisin pelästyneenä.
"Olenko todellakin noin pelottava?" Kysyi Tascha minulta hymyillen.
"Oletko miettinyt, lähtöä mukaani" Sanoi Tascha jälleen hymyillen.
"Ymmärrätkö sinä, etten todellakaan aijo lähteä ainakaan haamun kanssa yhtään mihinkään" Ärähdin kiivaasti Taschalle.
"Et siis vieläkään tajua tilannetta! Tajuatko sinä, että jos et nyt lähde mukaani, joku lähimmäisesi joutuu kärsimään siitä hyvästä, haluatko sinä todellakin sitä?" Kysyi Tascha minulta äreissään.
"Älä ikinä ala uhkailemaan perhettäni, minä en mukaasi lähde, enkä enää ikinä halua nähdä sinua elävänä tai haamuna!" Karjuin Taschalle naama punaisena.
"Omapahan on asiasi, mutta muista, että sinua on varotettu!" Sanoi Tascha ja katosi.
"Mitä ihmettä hän oikeen tarkoitti?" Mietin mielessäni hieman peloissani.
6 kk myöhemmin
Olin todella onnellinen, kaksosetkin kasvoivat ihan silmissä ja he olivat oppineet jo kävelemään.
Meillä meni Brandoninkin kanssa loistavasti, sillä olimme juuri saaneet kuulla, että olin raskaana kolmannella kuulla.
Pian vatsassani alkoikin jo näkyä pientä kumpua.
Eräänä iltana olin kävelemässä nukkumaan kun jotain tapahtui.
Jotain kauheaa, kävelin aivan normaalisti rappusia ylös, mutta yhtäkkiä jalkani, vain jotenkin lipesi, enkä saanut mistään kiinni.
Niinpä kaaduin rappuset alas pyörien ympäri.
Lopulta makasin portaiden päässä tajuttomana ja epätietoisena yhtään mistään.
4 Päivää myöhemmin
Olin maannut sairaalassa kohta 4 päivää, eikä tilassani ollut muutoksia.
Olin vieläkin autuaan tietämätön, mitä minulle oli todellisuudessa käynyt.
Myöhemmin heräsin vihdoin.
Brandon oli istunut melkein 4 päivää vierelläni odottaen, että heräisin.
"Brandon, miksi minä olen täällä ja mitä minulle oikein tapahtui?" Kysyin Brandonilta mistään tietämättä.
"Kaaduit kotona portaissa ja olet nyt maannut neljä päivää täällä sairaalassa tajuttomana. Sinun pitää nyt kuitenkin levätä!" Sanoi Brandon minulle käskien.
Niinpä kävin makaamaan sängylle ja laitoin kädet vatsani päälle.
En tuntenut enää pientä kumpua tai nähnyt, joka aikaisemmin minulla oli ollut.
Nousin nopeasti ylös sängyltä.
"Brandon... Entä vauva?" Kysyin kauhistellen ja itkien.
Brandonin silmät täyttyivät kyynelistä, joten hänen oli pakko pyyhkiä ne nopeasti.
Hetken päästä Brandon sai kuitenkin koottua itsensä.
"Kulta, vauva ei selvinnyt kovasta kolauksesta, joka kävi rappusissa"
Aloin itkemään aivan kamalasti ja pian, olin menettää taas kerran tasapainoni, sillä kehoni oli joutunut koville.
Brandon otti minusta kiinni ja kantoi minut takaisin vuoteeseen.
Nukahdin välittömästi.
"Kulta, yhdessä me kyllä selviämme tästä" Sanoi Brandon ja antoi suudelman minulle.
Niin Brandon lähti kotiin kaksosten luo.
Pian Taschakin tuli taas paikalle.
"Pitääkö sinun olla tuollainen jäärä, katso nyt, missä kunnossa oikein olet!" Huudahti Tascha ja katosi taas.
Pari päivää myöhemmin, pääsin vihdoin takaisin kotiin.
Ai että olin onnellinen.
Heti ensimmäiseksi, menin halaamaan kaksosia, jotka ilmiselvästi, hymystä päätellen olivat kaivanneet minua.
Brandonkin sai vihdoin ja viimein ensimmäisen ylennyksensä.
Nyt minusta ensimmäistä kertaa, alkoi tuntumaan siltä, että asiat voisivat sittenkin järjestyä.
Ei aikaakaan, kun kaksosilla oli syntymäpäivät.
Daisystä tuli aivan minun näköiseni.
Marcosta taasen tuli kuin ilmetty isänsä.
Eräänä iltana, kun kaksoset olivat yökylässä ja minä olin tulossa kaupasta, sain kokea elämäni kauheimmat hetket.
Brandon makasi puoli kuolleena maassa.
"Brandon älä jätä minua!" Karjuin polvistuneena Brandonin eteen.
2 tuntia myöhemmin sairaalassa
"Brandon, jos kuulet minua, et todellakaan voi jättää minua, me olemme kokeneet yhdessä niin ylämäkiä kuin alamäkiäkin ja aina olemme selviytyneet, joten nyt Brandon selviydy tästä ylämäestä" Sanoin itkien Brandonille.
3 tuntia myöhemmin sairaalassa
Niin 27-vuotias Brandon Love, kuoli sairaalassa, vierellään rakastava vaimo Darsy Love.
Näihin tunnelmiin loppui osa 2.
Pistäkäähän kommenttia kiitos! :)
Kommentit